MARKIISIMME OVAT NÄHTÄVISSÄ LOHJAN K-RAUDASSA
Pienkaivuri monenlaiseen apuun
Pihakaivurimme on vain metrin leveä ja painaa noin 1,9 tonnia. Tämän ansiosta pienkaivuri ei jätä suuria jälkiä pihalle. Pienkaivurilla teemme esimerkiksi kukkapenkit, terassipohjat, pienien pihamökkien perustukset, istutamme pensasaidat, pihapuut sekä pensaat.
Pienkaivurilla teemme myös salaojat, vesi- ja viemärityöt, jätevesijärjestelmät, sadevesijärjestelmät, routaeristäminen ja maansiirtotyöt.
Poistamme pienkaivurilla myös pensasaidat sekä pienemmät kivet ja kannot.
Teemme muutkin pihatyöt, katso pihanhoito.
Vähennyksen omavastuu on 100 euroa henkilöltä vuodessa.
Jos verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen, tai vähennys ylittää enimmäismäärän, Verohallinto vähentää automaattisesti vähentämättä jääneen määrän puolison veroista. Vähennys tehdään samalla tavalla kuin se olisi tehty, jos puoliso itse olisi vähennystä vaatinut.
Kun ostat työn ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä, voit vähentää 40 % arvonlisäverollisesta työn osuudesta. Saat maksimivähennyksen, kun yritykselle maksamastasi laskusta työn osuus on 5 875 euroa (5 875 euroa x 40 %) – omavastuu 100 euroa = 2 250 euroa.